Töölö-Seura ry / Kannanottoja ja suunnitelmia / Hietarannan paviljongin suojeluesitys 2011
Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle


Rakennussuojeluesitys

Töölö – Seura esittää, että Helsingissä Etu-Töölön kaupunginosassa sijaitseva Hietarannan pukusuoja/kahvilapaviljonki suojeltaisiin rakennussuojelulailla.

Kiinteistön osoite: Taivalsaari, Helsinki 00100
Käyntiosoite: Hiekkarannantie, Helsinki 00100
Kiinteistötunnus: 091-013-9903-0100
Rakennusnumero: 003
Ratu: 2727

Perusteluina esitämme seuraavaa:

Etu – Töölön kaupunginosa on kokonaisuutena valtakunnallisesti merkittävä kulttuuriympäristö, jota koskee valtioneuvoston päätös 22.12.2009. Kyseessä oleva rakennus rajautuu tähän alueeseen.

Rakennussuojelulaissa todetaan: 2 §
Tässä laissa tarkoitetun suojelun kohteita ovat sellaiset rakennukset, rakennusryhmät ja rakennetut alueet, joilla on kulttuurihistoriallista merkitystä rakennushistorian, rakennustaiteen, rakennustekniikan, erityisten ympäristöarvojen, rakennuksen käytön tai siihen liittyvien tapahtumien taikka rakennuksen ainutlaatuisuuden tai tyypillisyyden kannalta. Rakennukseen luetaan kuuluvaksi sen kiinteä sisustus.

Rakennus on kulttuurihistoriallisesti merkittävä ja erittäin harvinainen, kooltaan ainutlaatuinen

Vuonna 1930 valmistuneen paviljonkirakennuksen suunnitteli arkkitehti Gunnar Taucher. Hän toimi Helsingin kaupunginarkkitehtina 1923-1941. Suomen Arkkitehtiliitossa hän oli varapuheenjohtajana vuosina 1921-1925 ja puheenjohtajana 1926. Hänen töitään Helsingissä ovat mm. Aleksis Kiven koulu Kalliossa, Kampin sähköasema sekä Kivelän sairaalan päärakennus. Taucherilla oli merkittävä rooli myös Helsingin tyyppikioskien – ns. lankarulla- ja lippakioskien – suunnittelussa 30-luvulla.

Taucherin arkkitehdintyössä korostuu pyrkimys yksinkertaisuuteen, asiallisuuteen ja tarkoituksenmukaisuuteen, mihin on kiinnitetty huomiota hänen tuotantoaan käsittelevissä julkaisuissa. Hänen arkkitehtuurinäkemyksensä kehityskaari on yhteinäinen ja vakaa – se ottaa huomioon aikansa uudet suuntaukset, mutta säilyttää myös vahvan kosketuspinnan niitä edeltäneeseen aikaan.

Jo vuonna 1909 Taucher ja hänen opiskelutoverinsa Gösta Cajanus voittivat II palkinnon uimalarakennusten tyyppipiirustuskilpailussa. Hietarannan pukusuojapaviljongin suunnitelman hän laati kaupunginarkkitehdin toimessaan. Se on suunniteltu huolellisesti pieniä yksityiskohtia myöten ja toteutettu hyvälaatuisesta ja kookkaasta puutavarasta.

Rakennus edustaa tyylillisesti mielenkiintoista vaihetta jolloin oltiin siirtymässä 20-luvun klassisismista uuteen kansainväliseen tyyliin – funktionalismiin. Tässä siirtymätyylissä on Taucherin tuotannolle tyypillistä tukeutuvuutta rakennustaiteen pitkäaikaisiin kehityskaariin, mutta toisaalta jopa aikaansa edellä olevia piirteitä. Esimerkiksi paviljongin nauhaikkunat, jotka saavat innoituksensa vahvasti rakennuksen käyttötarkoituksesta, tulivat osaksi suomalaista funktionalistista kaanonia vasta myöhemmin 30-luvulla.

Arkkitehtuurin klassillista perintöä puolestaan edustavat keskeissymmetriaan perustuva julkisivusommittelu ja pohjapiirros sekä rannan suuntaan – rakennuksen keskelle – sijoitettu nurkkalaudoituksin korostettu porttiaihe. Myös useissa muissa Taucherin töissä esiintyy vahvana teemana keskeisportaali, mainittakoon esimerkiksi julkisivultaan 160 metriä pitkä kunnallinen asuintalo Mäkelänkadulla vuodelta 1926.

Paviljonki on myös rakenteeltaan harvinainen esimerkki eräästä siirtymäkaudesta: Seinien jämäkkä laudoitettu parrurakenne ja kattoa kantavat keskipilarit kertovat vahvan hirsirakentamisen perinteen sekä tuolloin vielä muotoaan hakeneen rankarakentamisen yhteensovittamisesta. Amerikkalainen frame-house -menetelmä oli 20-luvulla toistuvasti käsiteltävänä suomalaisessa ammattikirjallisuudessa, mutta lautatalo alkoi ohittaa hirttä vasta 1930-luvulla. Erikoisena rakenteellisena ratkaisuna katon ristikkorakenne lähtee hyvin matalalta, jolloin se toimii myös seinien vinojäykistyksessä.

Hietarannan paviljonki edustaa myös kansankulttuurin kannalta tärkeätä muutosajankohtaa. Merkittävimpiä kansankulttuurin muuttumista edistäneistä tapahtumista on ollut työajan ja vapaa-ajan erottaminen toisistaan, mikä mahdollisti aiemmin vain säätyläisten etuoikeutena olleiden harrastus- ja huvittelumuotojen leviämisen laajempien kansanryhmien pariin. Yksi tällainen huvittelumuoto oli retkeily ja uimarantaelämä. Erityisesti 1920-luvulla kesänvietto sai uusia piirteitä; varjoisat puistotiet vaihtuivat hiekkarannalla loikoiluun ja leikkiin.

Julkisten uimapaikkojen rakentaminen liittyi meillä myös kansanterveyteen, erityisesti taisteluun tuberkuloosia vastaan. Hietarannan pukusuoja edustaa samaa tärkeää sosiaalihistorian vaihetta. 1920-luvulla kaupungit ja kunnat alkoivat parantaa yleisten uimarantojen palvelutasoa pukuhuonein. Esimerkiksi Iisalmessa satamalaiturin viereistä uimarantaa komistaa arkkitehti Eino Pitkäsen suunnittelema funktionalistinen kioski- ja puhuhuonerakennus vuodelta 1934. Näitä aikakautensa suurta ajankäytöllistä murrosta edustavia rakennuksia ei ole kuitenkaan Suomessa kattavasti inventoitu, ja onkin vaarana että ne – yksi toisensa jälkeen – kaikessa hiljaisuudessa katoavat.

Museoviraston inventointityössä “terveen elämän” rakennuksiin tullaan jatkossa panostamaan ja Euroopan rakennusperintöpäivän teemana v. 2012 on urheilurakennukset, tämä kertoo aihepiirin arvon noususta. Norjassa suojeltiin 2009 rakennussuojelulailla12 arjen elämään liittyvää kohdetta, joiden joukossa puinen uimahuone pukusuojineen vuodelta 1937.


Paviljongin suunnittelijalla on merkittävä rooli Suomen rakennustaiteen historiassa.

Hietarannan paviljongin suunnitelleen Gunnar Taucherin työstä ja sen tuloksista on meneillään vuonna 2007 aloitettu Helsingin kaupunginmuseon tutkimushanke. Jo tutkimushankkeen käynnistäminen kertoo, että kyseessä on suomalaisen rakennustaiteen ja sen kehityksen kannalta merkittävä arkkitehti ja hänen työnsä.

Kesällä 1999 Helsingin kaupunginmuseo sai purkuilmoituksen Käpylässä sijaitsevasta Gunnar Taucherin 1937 suunnittelemasta puurakenteisesta kioskista. Kioski päätettiin säilyttää historiallisesti ja rakennustaiteellisesti arvokkaana tyyppikioskina, joita oli jäljellä vain kolme kappaletta. Laaditun inventoinnin perusteella Kaupunginmuseo esitti 31 kioskin säilyttämistä ja suojelemista asemakaavalla syksyllä 2000.
Paviljongin ja uimarannan syntyhistoria on poikkeuksellinen.

Hietaranta oli ensimmäisiä helsinkiläisten käytössä olleita uimarantoja. Taivallahden rannassa oli alun perin pieni nurmikkoinen ranta, jossa Helsingin Töölön alueen asukkaat kävivät uimassa ja nauttimassa auringosta. Rannan viereen Rakennuskonttori oli varastoinut aidatulle alueelle hiekkaa. Tämä hiekka kuitenkin levisi käytössä olevalle uimarannalle muodostaen Hietarannan.

Kävijämäärät rannalla kasvoivat, ja kaupungin päättäjät totesivat kesällä vuonna 1929 tällaisten rantojen tarpeellisuuden. Tämä päätös lienee ollut alku kaupungin uimarantojen perustamiselle. Hietarannalle päätettiin rakentaa pukeutumispaviljonki sekä pumpata useita laivalastillisia lisää hiekkaa rannan mataloittamiseksi. Pukeutumispaviljongilla on kulttuurihistoriallista arvoa uimarannan ainoana alkuperäisenä rakennuksena ja osana tätä poikkeuksellisella tavalla syntynyttä virkistysaluetta.

Paviljonki on tärkeä osa virkistysalue- ja kaupunkikuvallista kokonaisuutta

Uimaranta ja paviljonki ovat osa laajempaa virkistysaluekokonaisuutta, johon kuuluvat ns. olympiarakennukset hieman pohjoisempana ja jotka sisältyvät valtakunnallisesti arvokkaaseen kulttuuriympäristöön. Tässä on kyseessä urheilurakennusten ketju, johon paviljonki elimellisesti liittyy.

Suunnitteluajankohtansa ja tyylinsä puolesta se liittyy myös läheiseen 1930-luvun puolustusvoimain rakennukseen (suunnittelija Martta Ypyä) ja luo kaivattua, arvostettua sekä asukkaille tarpeellista historiallista kerroksellisuutta.

Kaupunkikuvallisesti rakennuksella on myös hallitseva asema oloissamme harvinaisen mittavan puistokujan päätteenä. Puistokujan varteen sijoittuvat 1930- luvun siunauskappelit edustavat huoliteltua sakraalisuunnittelua, joihin nähden paviljonki ei kilpaile vaan on täydentävä rauhallinen pääte katusommitelmalle. Rakennuksen suhde ympäristöönsä on harkittu sekä maisemaan, maaston muotoon että pienilmastoon nähden. Lisäksi sen suojaava muurimainen sijainti erottaa rannan virkistysalueen liikenteestä.

 

Edellä mainittujen kulttuurihistoriallisten, tyyli- ja rakennusteknisten sekä ympäristöarvojen säilymisen varmistamiseksi sekä myös tulevien sukupolvien aikanaan nähtäväksi ja ihailtavaksi saattamiseksi esitämme, että rakennuksen säilyminen varmistettaisiin
suojelemalla kohde rakennussuojelulailla.

 


Helsingissä 26.5. 2011


Töölö-Seura – Sällskapet Tölö ry


__________________________ _______________________________
Hannu Haukanhovi            Tapani Holopainen
puheenjohtaja                     sihteeri